Hylli mukaan Aino Favenin ”Oon kaupungisssa” -taideprojektiin

Tekstiilitaiteilija Aino Faven kutsui koulumme käsityöryhmiä osallistumaan ”Oon kaupungissa”-taideprojektiin (15.5.–31.8.2011). Aino Faven on tekemässä teosta ”Kukkaverkot” Kalasataman metroasemalle ja toivoi osallistujia erityisesti metroradan läheisyydessä olevista kouluista ja oppilaitoksista. Faven on käyttänyt töissään monenlaisia materiaaleja ja viime vuosina kierrätysmateriaalina käytettyjä muovipusseja taidetekstiilien ja korujen raaka-aineena esimerkiksi ”Linnanjuhlissa” nähtiin yksi hänen muovipusseista suunnittelemansa kaulakoru.
Aino Faven vieraili Hyllissä huhtikuussa 7c:n käsityötunneilla kertomassa projektistaan ja ohjaamassa kukkien valmistusta. ”Suunnittelemani teos on tulossa Kalasataman metroaseman ikkunaseinälle. Työn nimi on Kukkaverkot. Se toteutetaan käytetyistä pestyistä hedelmämuovipusseista leikatuista ja ommelluista kukista ja kaloista. Verkon maalaan suoraan ikkunaan”, Faven kertoi.
Jokainen oppilas keräsi etukäteen 5-10 hedelmämuovipussia. Kukkien tekemiseen tarvittiin lisäksi ompelukone, sakset, nuppineuloja, organzaa, ompelulankaa ja kaavapaperia. Tekniikka ei ollut vaikea ja sitä voi helposti soveltaa oman näköiseksi – ja niin innokas 7c toki tekikin -luovuus ja mielikuvitus pääsi todenteolla valloilleen! Taideteos on kesällä tuhansien ihmisten metromatkaa piristämässä Kalasataman metroaseman ikkunassa ja näkyy sieltä hyvin myös Kulosaaren sillalle!

Projektista lisää:
http://oonkaupungissa.wordpress.com/2010/11/19/oon-kaupungissa-taiteilijat/
tai Facebook-sivulla Galleria Aino Favén

Maija Malmström